Uutiset

390 000 euroa jälleenrakennukseen Peruun

24.08.2007 14:00

15.8.2007 voimakas maanjäristys ravisteli Perua. Pahiten kärsineellä alueella Icassa 500 ihmistä kuoli, lähes tuhat loukkaantui ja 90 prosenttia alueen miljoonan ihmisen väestöstä kärsi aineellisia vahinkoja. Ihmiset ovat menettäneet osittain tai kokonaan kotinsa. Koulut, terveyspisteet ja tiestö ovat kärsineet.

Suomen World Vision ryhtyy rakentamaan ja korjaamaan maanjäristyksen tuhoamaa San Martinin koulukeskusta Ican alueella Piscossa. Perun World Vision on pyytänyt mittavaa 390 000 euron tukea lähes maan tasalle romahtaneen koulun rakentamiseen.

Perun World Vision oli ensimmäinen järistysalueelle saapunut avustusjärjestö. World Vision käynnisti vuorokauden sisällä veden, lääkkeiden, huopien ja muun ensiavun toimittamisen ihmisille ja suunnittelee laajamittaista jälleenrakennustyötä infrastruktuurin korjaamiseksi.

Suomalaisten jälleenrakennuskohde on San Martinin koulu, jonka tilat opetusmateriaaleineen tuhoutuivat maanjäristyksessä 80-prosenttisesti. Koulukeskuksen 1000 esi-, ala- ja yläasteen oppilasta eivät voi monen muun koululaisen tavoin jatkaa opintojaan maanjäristyksen jälkeen. Jälleenrakennus käynnistetään välittömästi ja työ kestää arviolta neljä kuukautta.

Hankkeesta vastaava Perun World Vision on Suomen World Visionin pitkäaikainen yhteistyökumppani. Kehitysyhteistyöhankkeita toteutetaan Cuscon, Ayacuchon ja Liman alueella. Suomalaiset kummit tukevat Perun hankkeissa yhteensä 3300 kummilasta.

Koulukeskuksen kunnostus rahoitetaan ulkoministeriön ja suomalaisten lahjoittajien tuella.

Kaikki uutisotsikot

Suomen World Vision     Lönnrotinkatu 20, 00120 Helsinki     puhelin 096 818 300     asiakaspalvelu@worldvision.fi
© Suomen World Vision
REALLY?