Uutiset

Paheneva ruokapula uhkaa miljoonia kenialaisia

22.05.2009 09:00
Kenian hallitus arvioi, että jo 10 miljoonaa kenialaista kärsii heikentyneestä ruokaturvasta eri puolilla maata. Esimerkiksi Luoteis-Keniassa sijaitsevan Baringon alueella perheet yrittävät sopeutua tilanteeseen jättämällä aterioita väliin ja myymällä kotieläimiään. Moni joutuu myös lainaamaan sukulaisiltaan tai keräämään metsistä marjoja syötäväksi. Osa on joutunut turvautumaan välittömään ruoka-apuun.

Suomen World Visionilla on käynnissä Baringossa humanitaarinen operaatio, jolla pyritään turvaamaan erityisesti lasten ruoansaanti sekä lieventämään ruokakriisin vaikutuksia perheiden elämässä.

Operaatio on aloitettu järjestämällä ruokailua alueen kouluihin, lisäämällä paikallisen henkilökunnan tietoutta aliravitsemuksen toteamisesta ja hoidosta, sijoittamalla uusia vesipisteitä ja ravitsemuskeskuksia eri puolille Baringoa sekä selvittämällä, millä seuduilla lasten aliravitsemus on kaikkein vakavinta.

Kenian ruokakriisin taustalla on pitkään jatkunut kuivuus ja peruselintarvikkeiden kuten maissin hinnannousu. Myös vuoden takaisiin vaaleihin liittyvät levottomuudet ovat tuhonneet viljelymaata ja vaikeuttaneet viljelyä.

Ruokapula uhkaa erityisesti lasten hyvinvointia. Lasten vastustuskyky heikkenee ja esimerkiksi malariaa esiintyy Baringon alueella nyt tavallista enemmän. Nälkäisenä lapsi ei jaksa oppia, joten koulu jää usein kesken. Osa ei enää tule koulunpenkille, koska lasten on osallistuttava perheen elannon hankkimiseen. Kouluruokailun järjestäminen operaation osana on kuitenkin lisännyt lasten koulunkäyntiä.

Baringossa kuivuus on saanut myös paimentolaiset liikkeelle ja karjaa paimentamassa ovat usein myös lapset. Liikkeellä saatetaan olla useita viikkoja ja samalla turvallinen kotielämä ja koulu jäävät kauas.


Tue operaatiota Keniassa
Suomen World Visionin operaatio Baringossa kestää yhdeksän kuukautta, ja sen rahoitukseen on saatu tukea Suomen ulkoasiainministeriöltä. Suomen World Visionin kumppanina toimii Kenian World Vision.

Voit osallistua ruokaturvaoperaation toteutukseen ja auttaa ruokakriisistä kärsiviä lahjoittamalla World Visionin lahjoitustilille 174530-28185 (viite 3641). Lisätietoja Lahjoita-sivulta.

Voit tukea operaatiota myös ostamalla Lahjaksi lehmä -verkkokaupassa puuroa lapselle (7 euroa) tai käsienpesualtaan (15 euroa). Lahjoja voi hankkia osoitteessa www.lahjaksilehma.fi tai asiakaspalvelumme kautta sähköpostitse asiakaspalvelu@worldvision.fi tai puhelimitse (09) 681 8300.


Tilanne Meibekissä ja Mogotiossa

Myös Suomen World Visionin kummihankkeiden alueella Meibekissä ja Mogotiossa kuivuus on hankaloittanut tilannetta, mutta perheillä on kuitenkin riittävästi ruokaa. Ruokaturvan parantaminen on osa kummien tuella tehtävää aluekehitystyötä.

Sateet ovat alkaneet ja kylvötöitä on käynnistetty. Uutta satoa on odotettavissa syyskuussa. Myös kuivuudesta kärsineet kotieläimet saavat ruohoa ja lehtiä syödäkseen.


Lisätietoja:


Ulla Tervo
erityisasiantuntija
puh. (09) 6818 3070
ulla.tervo@worldvision.fi

Kaikki uutisotsikot

Suomen World Vision     Lönnrotinkatu 20, 00120 Helsinki     puhelin 096 818 300     asiakaspalvelu@worldvision.fi
© Suomen World Vision
REALLY?