Uutiset

Uhkaava ruokapula torjuttava ennen seuraavaa satoa

10.12.2009 11:00
Kenian Baringossa vajaan vuoden käynnissä ollut Suomen World Visionin toteuttama ruokaturvahanke päättyisi alkuperäisten suunnitelmien mukaan vuoden vaihteessa. Jatkolle on kuitenkin kova tarve. Baringoon tarvitaan nopeasti reilu 100 000 euroa, jotta uhkaava ruokapula saadaan torjuttua.

– Pellot vihertävät, mutta avuntarve jatkuu vielä kuukausia. Perheille on turvattava ruoan saanti kriittisessä välivaiheessa ennen kuin nyt istutettu sato saadaan korjattua alkukeväästä, sanoo Suomen World Visionin erityisasiantuntija Ulla Tervo. Arviolta 70 000 ihmistä Baringon alueella kärsii ruoan puutteesta. Pienet lapset halutaan pitää lisäravinnon avulla toimintakykyisinä ennen kuin syntyy pysyviä terveyshaittoja.

Luovia ideoita avustamisessa

Helsingin Yhtenäiskoulu on mukana keräyksessä ruokapulan taltuttamiseksi.
– Kuulimme tarpeesta ja halusimme heti kääriä hihamme ja ryhtyä työhön. Saimme keräyslippaan Suomen World Visionilta. Lippaaseen on kerääntynyt jo tuhat euroa, kertoo englannin kielen opettaja Henna Rasilainen. Keräyksen ovat ottaneet omakseen erityisesti oppilaat.

Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan pastori Arto Antturi kantoi puolestaan kortensa kekoon lukemalla ohikulkijoille Fjodor Dostojevskin romaania Idiootti sivu kerrallaan Helsingissä Narinkkatorin kupeessa 10.12. - 12.12 kymmenen euron sivuhintaan ja lahjoittamalla keräystuoton baringolaisten perheiden hyväksi. Ennen luku-urakan aloittamista sivuja oli tilattu Antturilta ennakkoon jo yli 200.

Myös Suomen World Visionin eettisten lahjojen Lahjaksi lehmä -verkkokaupan joulupuurolahjat ohjataan baringolaisten perheiden hyväksi.

Lue lisää ja kuuntele:

Kuuntele radiojuttu: Ilmastonmuutos koettelee kehitysmaiden lapsia sekä Joulupuurolla joulumieltä Keniaan

Katso netti-tv: Suomalainen joulupuuro maissipuuroksi

Lue artikkeli: Ruokapula koskettaa etenkin lapsia

Lisätietoja Baringon tilanteesta

Ulla Tervo
erityisasiantuntija, Suomen World Vision
ulla.tervo@worldvision.fi
040 586 4419

Kaikki uutisotsikot

Suomen World Vision     Lönnrotinkatu 20, 00120 Helsinki     puhelin 096 818 300     asiakaspalvelu@worldvision.fi
© Suomen World Vision
REALLY?