Uutiset

Karkkirahat Haitin tukemiseen

29.01.2010 14:00

Suomen World Visionin perustaman Haitin avustusoperaatiota käsittelevän Facebook-sivun fanimäärä on kasvanut jo yli 20 000:een. Kaksi viikkoa sitten perustettu Toivoa Haitin lapsille -sivu on kerännyt Haitin tilanteesta kiinnostuneita yli tuhannen jäsenen päivävauhtia. Sivuille on aktiivisesti päivitetty tietoa World Visionin avustustyöstä.

– Ihmiset haluavat tietoa siitä, mitä katastrofialueella tapahtuu, miten eri tavoin voi auttaa ja mitä lahjoituksilla saadaan aikaan. Myös ajatustenvaihto on tärkeää, toteaa toiminnanjohtaja Tiina Saukko Suomen World Visionista.

Keskustelu sivulla on ollut vilkasta:

Perheemme lahjoitti huomisen karkkipäivän rahansa huomattavasti parempaan tarkoitukseen.”

Oma auttamisosuus tuntuu ehkä pieneltä, mutta kun meitä on tuhansia ja tuhansia, apu tuntuukin yhtäkkiä tärkeältä. Yhdessä autamme.”

Lapsemme haastavat kaikki lapset lahjoittamaan viikkorahansa Haitin lasten hyväksi (toinen lahjoitti yhden viikon rahansa ja toinen kahden).”

Oikeesti todella ihanaa nähdä näitä kuvia. Ikinä itseasiassa näin konkreettisesti edes nähnyt mitään tällaista. Voimia kauheasti auttajille!”

 

www.facebook.com/toivoa


Kaikki uutisotsikot

Suomen World Vision     Lönnrotinkatu 20, 00120 Helsinki     puhelin 096 818 300     asiakaspalvelu@worldvision.fi
© Suomen World Vision
REALLY?